31
Vegaaninen porkkanakakku
Porkkanatus
Kävin toissa viikonloppuna harrastamassa lempiasiaani, eli ihmislaumoille kokkaamista. Kokkeja oli kolme ja minun osalleni lankesi jälkiruoka, mikäs sen hauskempaa. Syöjät olivat enemmän ja vähemmän vegaaneja, joten nappasin hyllystäni mukaan Saara Törmän opinnäytetyön Saa vaivata. Kakku on iiso ja mehevä. Taviksille voi kakkuun tehdä myös ihanan tuorejuustokuorrutteen. Lettupannukin teki tätä, hienonnäköinen! Marsipaaninen porkkana kakunpalan päällä viimeistelee makeaöverit. Ihan oma innovaationi oli värjätä mantelimassa kurkumalla porkkananväriseksi, sillä kurkuma ei juuri maistu millekään. Kiitokset kuvasta Olivierille ja Hannalle!
Oodi viidelle porkkanalle (reilunkokoinen)
4-5 dl hienoksi raastettua porkkanaa
4 dl fariinisokeria
2 dl rypsiöljyä
1,5 dl maitoa tai kasvismaitoa tai vettä
5,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
1 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua neilikkaa
Voitele ja jauhota suuren suuri vuoka, vuoaksi sopii kuivakakkuvuoka, irtopohjavuoka tai vaikka kattila. Raasta porkkanat raastimen pienimmällä terällä. Sekoita keskenään fariinisokeri, öljy ja maito tai vesi.
Sekoita toisessa kulhossa jauhot, perunajauho, leivinjauhe, sooda, kaneli ja neilikka. Lisää jauhoseos nesteeseen. Sekoita joukkoon porkkanaraaste. Levitä vuokaan ja paista 175 asteessa vajaa tunti. Kokeile hammastikulla kypsyyttä kakun keskeltä.
Normikuorrutus:
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g margariinia
100 g maustamatonta tai appelsiininmakuista tuorejuustoa
Sekoita kaikki aineet tasaiseksi joko käyttäen hauista tai sähkövatkainta. Levitä jäähtyneen kakun päälle ja väliinkin jos haluat. Kuorrutetta voi Saara Törmän mukaan tehdä tuplamäärän, jos on juhlatuulella.
Vegaanikuorrutus:
tomusokeria ja tippa appelsiinimehua
Marsipaaniporkkanat:
väritöntä mantelimassaa
kurkumaa
basilikan/persiljan tai muita yrtin lehtiä, vihreää mantelimassaa tai vaikka vihreitä karkkeja naateiksi
Ota kaulin esiin ja pyörittele, painele ja kauli kurkumaa mantelimassaan, kunnes se on tasaisen oranssi. Pyöritä massasta porkkanoita, tee niihin pienet viillot, asettele kakulle ja korista yrtinlehdillä.

Hyvän näköisiä porkkanoita!
Mä tein viimeisimpään porkkanakakkuversiooni kurkumankeltaisen kuorrutuksen, joka hullaannutti kulinaristisesti valveutuneen italianryhmäni (jopa opettajan, joka on ihan oikea keittokirjailijatar